Miksun Baari olut

Miksun Baari suunnittelee omaa olutta

Miksun baariin tosiaan otetaan myyntiin jo toukokuussa omalla nimellä valmistettua olutta, jota meille suunnitteli olutmestari. Fanimme soitti ja kehui kyseistä mestaria ja istuttiin alas. Pienen maistelun jälkeen päädyttiin, että tästä tulee Miksun Baari olut. Kyseessä on katkero, jota voidaan myydä faneillemme vaikka kotiin vietäväksi mutta se maistuu parhaalta juuri Miksun Baarin kesäisellä terassilla.

Osittain päädyimme myös tähän koska..

Huomasimme, että moni asiakkaamme tulevat sankoin joukoin bussilla moikkaamaan meitä maakunnista saakka. Kun tämmösiä tapahtumia tulee, niin asiakkaat kysyvät meiltä fanituotteita kotiinsa. On ollut hauskojakin tilanteita kun asiakkaat ovat ostaneet meiltä mukaan WC-paperia, työvaatteita, huopia ja seinästä valokuvia. Nyt kun saadaan omaa fani olutta, niin tämä on ratkaisu kaikkeen.

Kun olutta on saatavilla, niin ilmoitamme siitä ensin Facebookissa. Seuraa meitä siis Facessa. 

Haluatko mukaan rahoittajaksi?

Ensimmäinen erä joka menee tilaukseen on 500L. Mikäli tilaamme isommissa määrissä 1500L / 3000L, näin saadaan huomattavasti parempi kate ja olemme kiinnostuneita rahoittajista. Meillä on myös vankka usko siihen, että juuri tämä olut myy itse itsensä ja pitkälle. Rahoittajat saa omansa takaisin ja hyvällä korolla sekä voivat olla mukana tässä projektissa mitä emme itse ainakaan halua rajoittaa millään tavalla. Laita meille koodia: miksunbaari@gmail.com jos kiinnostuit tästä.